Yläkartanontie 28, 02360 Espoo
HENKILÖKUNTA

EMMA HONKONEN
Kiropraktikko, MChiro
Emma valmistui kiropraktikoksi vuonna 2013 tutkinnolla Master of Chiropractic Glamorganin yliopistosta Walesistä. Emma käyttää hoidossaan manuaalista terapiaa, erityisesti manipulaatiokäsittelyä, mutta myös mobilisaatiota sekä eri pehmytkudoskäsittelyn muotoja. Käsittely kohdistuu usein selkään tai selkärankaan, mutta myös raajojen vaivoja kuten esimerkiksi olkapää-, lonkka- tai polvikipuja voidaan hoitaa manuaalisella terapialla. Asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan Emma myös ohjeistaa tarvittaessa kotiharjoitteita ja pyrkii kannustamaan asiakkaitaan kohti kuntoutusta ja aktiivista hallintaa oman kehon toiminnasta.
Emma on Valviran Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisterissä sekä Suomen Kiropraktikkoliiton jäsen. Vuodesta 2019 vuoteen 2024 Emma toimi Suomen Kiropraktikkoliiton hallituksen jäsenenä, sekä 2022-2023 liiton sihteerinä / rahastonhoitajana. Kielitaito suomi, englanti, ruotsi (hyvä), espanja (välttävä), sekä portugali (välttävä).
Syksyllä 2022 Emma aloitti ensihoitajan opinnot ammattikorkeakoulu Arcadassa, mikä jossain määrin rajoittaa Emman vastaanottoaikojen saatavuutta. Alustavan suunnitelman mukaan Emma valmistuu ensihoitajaksi vuonna 2027.
Lisätietoja Emmasta sekä kiropraktiikasta löytyy hänen omilta kotisivuiltaan osoitteesta:
www.kiropraktikkoemmahonkonen.fi
Emman hoitoihin voi käyttää maksuvälineenä epassin hyvinvointietua sekä Smartumin terveysetua ja Edenredin terveysetua. Tarkistathan, että etusi on hyvinvointi- tai terveysetu, liikuntaetu tai hierontaetu ei kelpaa.
.jpg)
SARI SARANKI
Osteopaatti, koulutettu hieroja, terveydenhoitaja